Junalla Mui Neen

28.4.2014

Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että edellinen junamatka Bangkokista Kamputzaan ei ollutkaan se viimeinen - vaikka kuinka vannotin etten enään tällä suunnalla junaan lasten kanssa astu - vaan vielä päätettiin ottaa härkää sarvista ja mennä junalla Ho Chi Ministä Phan Thiethiin. Nyt varauduimme hieman paremmin ja ostimme liput "ykkösluokkaan".

Matka kesti noin 4 tuntia ja se oli helppo kestää näissä puitteissa...kunhan vain ei tule vessaan asiaa.




Phan Thiet tai Mui Ne, tätä rantakaupunkia kutsutaan kummallakin nimellä. Mui Ne on tarkemmin ottaen pienen niemen nokassa olevan kalastajakylän nimi. Myös täällä on oikestaan yksi pääkatu jonka varrella kaikki palvelut sijaitsevat. Tosin tarjonta on hyvin pientä. Yöelämää esimerkiksi on turha etsiä, eikä meidän silmiin osunut esimerkiksi yhtään hierontapaikkaa.


 

 

 

 

 

 




 

Kalastajilla on täällä pyöreän malliset veneet jollaisia en ole nähnyt missään muualla päin maailmaa.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mui Neen on turha tulla jos ei ole valmis vain chillaamaan. Täällä on hienoja hotelleja ihan päärannan tuntumassa. Muitakin rantoja löytyy, mutta niillä ei juuri ole suosiota. Myös Mui Nen pääkatu kulkee päärannan Rang Beachin suuntaisesti. 

Meidän hotellimme http://hoangngoc-resort.com/en/  oli myös tällä Rang Beach rannalla, jossa hiekka on valkoista ja meri sininen, mutta aallot yleensä niin suuret ettei täällä juuri auringonpalvojia näy. Emme mekään viihtyneet rannalla, koska se oli niin tuulinen. Siksi varmaan siitä on jäänyt kuvatkin tyystin ottamatta.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähes kaikissa hotelleissa on uima-altaat, myös edullisimmissa hostelleissa, joissa reppureissaajat paljon majoittuvat. Vaikka eipä täällä paljoa maksa vähän parempikaan majoitus.


 

Vuokrasimme päiväksi maasturin ja kuskin ja lähdimme käymään kuuluisilla White Sand dyyneillä. Matka kulki aika lailla karun maaston läpi.









 

Dyyneillä oli mahdollisuus ostaa paikallisilta pojilta "pulkka" jolla pystyi laskemaan alas dyynejä. Kauan täällä ei pystynyt hurjastelemaan koska ilma oli 38 astetta ja voitte vain kuvitella kuinka hiekka oli polttavan kuumaa!





 

 

 

 

 

 

 

 

Täältä pystyi myös vuokraamaan mönkijän, mutta huomattuamme kuinka muut turistit jäivät jatkuvasti jumiin johonkin hietikolle, päätimme jättää tämän huvin käyttämättä.






Viimeisenä (kolmantena) aamuna huomasimme aamupalalla pääsiäismunia ja tajusimme että niin sitä vietetään myös täällä pääsiäistä.

Siinä oli meidän pikavisiitte Vietnamiin. Nyt bussilla takaisin Ho Chi Minh Cityyn ja sieltä lentäen Bangkokiin ja kotiin Pattayalle.

Kommentit