Treffit Balille

15.12.2013

Joulukuun alussa teimme siskoni perheen kanssa treffit Indonesiaan, Balin saarelle ja täällä Kutan kaupunkiin. He lensivät Suomesta ja me Pattayalta.

Ensikosketus Balista ei ollut ihan se mitä olin ajatellut. Varsinkin Kutan kaupungin oli vallanneet nuoret Australialaiset turistit. Aika hakusassa oli zeniläinen seesteinen tunnelma, jota olimme tulleet hakemaan.

Hotellimme AlamKulKul Boutigue Resort oli onneksi loistava. Omalta terassilta pääsi altaalle ja tyypillinen balilainen pim-peli-pum-peli musiikki soi koko ajan allas alueella.

Hotelli oli myös ihan rannan tuntumassa, eikä täällä näkynyt juurikaan Ausseja...

Hotellistamme hieman vielä etelämpänä oli sitten paljonkin luxus resortteja joissa näytti olevan bileet pystyssä aamusta iltaan.




Surffaamiseen Kutan ranta on yksi Balin parhaimmistoa ja siksi täällä ei juuri näkynytkään perus auringonpalvojia.





Taas menopelit alle ja metsästämään sitä "aitoa Balilaista tunnelmaa"








Meillä oli suuret suunnitelmat lähteä käymään Denpasarissa, mutta aika pian huomasimme että sinne asti ei ole järkeä skoballa lähteä :D 

Niinpä kävimme jätskillä ja syömässä jossain puolivälissä ja lähdimme ajelemaan takaisinpäin.









Niinpä keskityimme vain ihastelemaan vihdoinkin löytämäämme aitoa Balia. Riisipeltoja näkyi välillä niin kauas kuin silmä kantaa. Uskomatonta miten tuolta liejun seasta voi mitään löytää. Ja mikä työmäärä siinä on verrattuna hintaan mitä saavat...






















Siskoni on kova geo-kätkeilijä, joten myös täällä tuli käytyä muutamalla kätköllä. Tämä on kyllä siinä mielessä loistava harrastus, että takuuvarmasti pääset pois yleisiltä turisti reiteiltä.

 











Hirveästi en kammoa mitään ötökäitä, mutta kun tämmöseen meinasin kävellä pahki, niin silloin taisi päästä pieni, ihan pienen pieni kirkaisu!





Indonesiassa rahayksikkö on rupia. 1€ on noin 16 000IDR. Niinpä tuo kahvilalaskukin saattaa olla melkein puoli miljoonaa.

Melko kallista 😁




Neljännen ja viimeisen illan auringonlaskua tulimme katsomaan rannalle pieneen "muovituolirantabaariin". Kaunista auringonlaskua ei tällä kertaa näkynyt, mutta muuten oli kiva ilta.




 

 

 

 





KIITOS BALI! 💙

Uskoisin että tulemme kyllä uudestaan, mutta hieman eri puolelle saarta.

Kommentit